On sitten kulunut melkein vuosi viimeisestä päivityksestä. Ehkä vois olla aika alkaa toteuttamaan tätä treeniblogin pitoa täällä, kuten oli tarkoitus. Jotenkin olen vaan jämähtänyt tohon vanhaan ruutuvihkoon, mihin on ollu helppo piirrellä ratoja ja ajatuksia aina kun on ollut sellanen hetki. Tän vuoden höpönhöpö-lupaus voisi olla, että ryhdistäydyn tän kanssa.

Menneestä vuodesta voisin kertoa jotain tärkeitä ja isoja juttuja. Mutka jäi tosiaan eläkkeelle kevään jälkeen. Saatiin kerättyä kasaan vino pino nollia tuplanollat mukaanlukien ja karsinnoista jäi uupumaan yksi agilitynolla. Otti hitusen verran päähän, mutta tein itselleni selväksi, että näin piti käydä ja mulla on paikka siellä vielä tulevaisuudessa. Jep. Syy sohvaperunan rooliin löytyi myös huhtikuussa Järvenpäässä kisatuissa kisoissa, jossa Mutka tippui puomilta sadekelillä suoraan selälleen maahan huutaen kivusta. Jälkeenpäin hypyistä tuli "roikkoja" ja huomasin sen muuttuneen jäykäksi. Hierotaan, lenkkeillään, syödään ja eletään oloneuvoselämää sen kanssa. 

Sitte syksyllä oli murheellisia asioita tiedossa Sakarin osalta. Toisen silmän kaihi meni niin pahaksi, ettei reppana erottanut enää ihmistä pikkulinnusta ja näimme parhaaksi päästä hänet juoksemaan enkelikoirien taivaaseen. Stressitön elämä on historiaa... Ikävä on kova, mutta joka päivä uskon yhä paremmin, että päätökseni oli oikea. Ystävän teko. 

Sitten meidän Ritni Ritipii Rätvänä. Ystäväni, elämäni valo, tulevaisuuteni. Näin se menee. Ritni on täyttänyt haaveeni ja toiveeni täydellisesti, tai oikeastaan paljon enemmän. Luulin aikanaan etten tule saamaan ikinä Mutkan veroista harrastuskaveria ja kuvittelin, etten voisi nähdä itseäni ikinä huipulla kenenkään muun kanssa kuin Mutkan. Toisin kävi. Ehkä tähän on johtanut monta asiaa, mutta päälimmäisenä uskon tähän vaikuttaneen Mutkan loukkaantuminen. Luotan siihen, että se on musta ja tosta Pörriäisestä ikionnellinen ja ylpeä mitä me ikinä saavutetaankaan!

Agility on alusta asti ollut meidän päälaji ja siihen ollaan panostettu koulutuksen osalta kympillä. Kontaktiongelmaisen koiran omistaneena, lupasin itselleni etten ikinä tee samoja virheitä seuraavaan kanssa. Lupaus on pitänyt tähän saakka. Uskon ettei se tule ikinä saamaan kontaktivirhettä näiltä esteiltä.

Tekniikan osalta olen pyrkinyt harjoittelemaan mahdollisimman paljon vaativia ohjauskuvioita, joita nopean koiran kanssa tulee väkisinkin tarvitsemaan. Itse ajattelen, että on sata kertaa helpompaa selvitä tulevaisuudessa jos omassa työkalupakissa on esim. 10 työkalua kolmen sijan.

Ollaan alusta saakka käyty säännöllisesti omien treenien lisäksi Janitalla ja ajatukset on syntynyt siitä, miltä oman ohjaamisen ja meidän yhteisen menon haluisi näyttävän. Mua lämmittää hirveesti ajatus siitä, että ulkopuolinen ihminen näkee sen, miten kivaa meillä on yhdessä ja miten paljon me toisistamme tykätään. Suhde on kaiken pohja ja uskon, että se tulevaisuudessa vie meidät tähtiin!

Edelleen estevarmuutta haetaan lisää, sekä sivuirtoamista kepeillä, itsenäistä suorittamista ja uskallusta tehdä ratkaisuja. Ritnin kanssa meillä ei ole ollut koskaan ongelmana, että se suin päin syöksyisi esimerkiksi vääriin putkiin, vaan on aina ollut hyvin ohjattavissa. Se on nöyrä, mutta ilmoitta äänekkäästi mikäli olen radalla hänen väylällään. Sillä on valtava taistelutahto ja repiessä lelua muistuttaa erehdyttävästi dobermannia... hyvä tai huono, jokainen saa päättää itse!

Mulla on aina ollut salaa haaveena, että joskus saisin itsestäni niskasta kiinni ja alkaisin treenaamaan tokoa oikein kunnolla. Tähän väliin kiitokset kuuluu Reinelle ja Sällille sekä Riikalle ja Jedille. Hienointa on, kun on kannustavia ja aidosti toisen puolesta onnellisia kavereita.  Ollaan tosissaan innostuttu lajista ja joitain tavotteitakin sen suhteen on jo syntynyt... Alussa olin huolissani siitä, miten tuon paimenpoikasen saa opetettua seuraamaan, mutta onneksi sekin pulma on ratkaistu. Tavoitteena oli saada intensiivinen pk-tyylinen seuraaminen, joka olisi tiivis ja iloinen. Hyvällä mallilla ollaan ja parhaillaan olen itse kovin tyytyväinen aikaansaannokseemme. Tarkoituksena on jatkaa treenaamista samoja tekniikoita käyttäen ja nyt keväällä käydään yksityistunneilla ja samaisella kurssilla teemaan liittyen.  

Lampailla käytiin myös kesän ja syksyn aikana ehkä kolme kertaa ja hukkaan ei sekään reissu mennyt. Ritni syttyi heti lampaille. Treenattiin häkistä hakua, kuljettamista, tasapainoilua sekä häkittämistä. Paljon on tuolla saralla opeteltavaa ja onhan se niin, että koirahan tietää mitä tulee tehdä, mutta mulla jää ne elukat jalkoihin! 

Haaveita ja tavotteita 2010

• Tokon kisauran korkkaus toukokuussa
• Kisata tokossa alo+avo läpi
• Agilityn kisauran korkkaus syksyllä JOS kaikki on valmista
• Päästä paimennuksessa isolle laitumelle

EIköhän tässä näitä ole sen verran, että alkuun pääsee eikä aika tuu pitkäksi!