Ripasta on tullu iso likka. Se on päässy elämänsä ensimmäiseen ihkaoikeaan aglityryhmään. Vähän mua jännitti koko keikka, että tuleeko siitä mitään vai nouseeko kierrokset taivaisiin. Ei noussu! Toin sen reunalle odottelemaan ja nätisti seisoskeli ja katteli muiden menoa. Olin alussa jo päättänyt, että laitan sen "käymään" aina tasasesti, jotta nollaa pääkoppaansa. Kannatti siis. 

Tehtiin takaaleikkaustreeniä, jonka ratapiirrosta nyt en saa tänne tehtyä. Paska. No mutta mukana oli serpentiiniä ja sai jonkun sylivekinkin alkuun lisättyä. Leikkaukset yleensä sujui varsin mallikkasti. Piti siis leikata suoran putken edessä ja toivoa kädet ristissä, että koira tulee putkesta tiukkaa ja tietty haluttuun suuntaan. Ritni ei tannut kertaakaan tehdä putken jälkeen volttia vaan kääntyi joka kerta toivottuun suuntaan. Sylivekki alkuun toimi myös hienosti. Ne on aina ollu Ritun pravuureja. Mua huvittaa hirveesti, kun se aina tollasissa tiukoissa hypyissä jossa joutuu kokoomaan itsensä niin murisee sen hypyn yhteydessä.  Sitä kai ottaa päähän kun ei saa vaan päästää pitkäksi vauhdilla. 

Serpentiinikin oli ok. Tai toiseen suuntaan tuntuu helpommalta ja Ritni lukee paremmin mua ja mun vastakäden liikettä. Eli siis jos este ja koira ovat mun vasemmalla puolella niin tulee hienosti, mut oikealla puolella ja vasemmalla vastakädellä meinaa kaahata väkisin ohi... tarvii vahvistaa tota.

Hypyt tais olla 60 cm korkeudella. Hyppäs noh... ookoosti toisinaan. Huomautin kerran sitä yhdestä rimasta jonka jälkeen ponnistus oli parempi ja vaikeastakin kulmasta hyppäs hyvin. Sille pitää nyt vaan omissa treeneissä vahvistaa tota tekniikkaa ja pistää se kestämään mun huitomiset ja liike. 

Tavoitteena on nyt saada se suorittamaan este/sarja/tehtävä itsenäisesti niin, että kestää mun liikkeen ja siirtymisen seuraavaan paikkaan eikä sille tuu hätä. Sillon sillä yleensä vippaa. 

Kyllä siitä vielä hieno agilitykoira saadaan!