Onpa pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta. Jotenkin on ollut niin kiire, etten ole tännekään ehtinyt mitään raapustamaan. Tuo piha vie yllättävän paljon aikaa ja tuntuu siltä, että nypin rikkaruohoja joka ilta puoleen yöhön saakka. Kasteluletkukin on varmaan kasvanut jo käteen kiinni. 

Kaikesta kiireestä huolimatta ollaan ehditty tottakai paimentamaan, agiliitämään, SM-tokoilemaan ja uimaan. Mikäs sen parempaa! Töissäkin olen tämän kaiken kiireen keskeellä käynyt! :) Oma tontti on tullut kiitettävästi hoidettua, joten kesälomakin tuntuu ansaitulta.

Viime viikon paimennus oli jotain käsittämätöntä. Nyt tiedän miltä tuntuu tehdä töitä todellisen paimenen kanssa. Vitsit. Isolle kisalaitumelle oli tehty kisarata juhannusviikon kisoja varten ja päästiin koeajamaan sitä. Täydellistä poispäinajoa, kuljetuksessa todella hyvä etäisyys lampaisiin eikä ensimmäisessä haussakaan moitittavaa ollut. Ritni oli niin hallinnassa ja teki töitä todella hyvällä fiiliksellä. Ei kertaakaan kyseenalaistanut mua, joka tarkoittaa selkokielellä sitä, että ei napsinut eikä kaasu hirttänyt kiinni. Matalana, häntä jalkojen välissä ja silmät liekeissä. 

Musta tuntuu, että Ritni on alkanut luottaa omaan silmään ja sen voimaan. Ainakin mustelmien lukumäärästä mun reisissä voi päätellä, että tätien ja pässien jaloissa tutisee aina toisinaan. :) Nytkin sain muutaman kerran pari pässiä persuksiin sen verran kovaa, että kyllä niitä on painostettu kohtuu lujaa sieltä mun takaa kulkemaan oikeaan suuntaan! 

Keskiviikon agilityt meni ihan mukavasti. Toki en uskaltanut kovin paljoa tehdä, ettei riko itseään kuten monesti on vaarana. Huomasin itsessäni rasittavia piirteitä. En suostunut tekemään niisto-persjättöjä enkä pikkukoirapyöritystä. Halusin tehdä omalla tyylillä. Teemoista viis, eikö!? Olen varmasti rasittava oppilas. :D Lopputuloksena hyvä mieli ja muurin sivutolpassa roikkuvat Ritnin kauluskarvat. Kyllä se joskus osaa siivekkeitäkin nuolla... :D

Lauantaina oli tokon SM-kisat Klaukkalassa. Mitähän ois ollu lämpöasteita... 30 plus ainakin. Ellei enemmän. Saldona rusketusraidat ja huulihalkio. Reisille meni niin että napsahti. En tainnut olla ainoa, sillä voittajaluokasta tuli ainoastaan kolme ykköstulosta...

Nollasin kaukot antamalla satapäin käskyjä. Hyvä Salla! Kakkoskehä oli ok, mutta seuruu oli jäätävää. Ei oo sitte ollu noin pihalla ekojen pentutokojen jälkeen! Ritni oli niin outo! En saanut siihen normaalia kisafiilistä (enkä treenifiilistäkään) lainkaan. En tunnistanu koiraani ollenkaan koko aikana! Se tähyili kokoajan jonnekin ja nenä oli kohti taivasta. Etsiköhän se Sonjaa... En tiedä. Makuusta kymppi, hyppynoudosta ysipuol, seuruu seiska (ansaitusti), luoksetulo kasipuol. Ei miellyttänyt selkeesti, vaikka musta se oli hyvä. 

Kolmoskehä. Katastrofien kehä. Eikä ainoastaan meille. Ruudun merkit oli vaaleansiniset lasten muoviämpärit. Samoin nauhat oli vaaleansiniset. Ei löytänyt ei. Lähti hakemaan sitä ihan toisesta suunnasta. Sieltä minne tähyili kokoajan. Metallinouto tais olla kasi. Halkaisi alahuulen kapulan laippaan ja verta tuli hulluna. Housut ja kädet veressä. Tiputti kapulan, mutta otti ilman käskyä ja toi hienosti. Istuminen meni seisomiseksi. Tunnarissa teki hienosti töitä, mutta verta tuli suusta sen verran, että kaikki kapulat oli veressä, joita kävi haistamassa. Meni kai jotenkin sekaisin siitä ja lähti tuomaan yhtä, mutta tiputti matkalle. Ajatteli sen ilmeisesit olevan väärä. Lopetin tähän. 

Jäi siis kohtuu huono fiilis koko kisasta. Lopussa tuomari ja liikkuri tuli sanomaan, että huomasitko että koirasi suusta vuotaa verta kuin härän kurkusta. JOO, huomasinhan mä ja mainitsin siitä siinä sen metallin jälkeen, mutta kukaan ei asiaan kiinnittänyt mitään huomiota. Mua ärsytti niin lujaa koko juttu. Ritniä en nyt tollaset jutut näin jälkeenpäin haittaa, mutta olihan se ihmeissään siinä itse tilanteessa. Tunnarikapulatkin mahtoi haista kaikki samalle eli verelle! :)) No se siitä. Ollaan päästy asioiden yli ja ens vuonna toivottavasti EVL:n merkeissä! 

Tänään ollan uitu, tuuleteltu mieltä ja treenattu tokoa ukkosmyrskyssä. Siistiä! :) Vojakkalassa on ihana järvi, joka on metsän keskellä. Se on niin puhdas ja hiljainen, että on juurikin oiva meidän uimatarpeille.

Ritni on talven halliuintien jälkeen alkanut oikeasti huimaan. Se polskii menemään oikeen kunnolla ja kuten kuvasta voi päätellä, se kalastaa kaiken minkä löytää. Lumpeet, sudenkorennot, kepit ja kivet. Huvittavinta on se, että se rykii menemään ihan tosissaan. Se on ehkä ollut edellisessä elämässä saukko tai Antti Kasvio. :) 

Mutkaa ottaa päähän Ritnin uimataito. Aikaisemminhan Ritni on aina ollut rannalla ja syönyt lähinnä kynsiään sillä välin kun Mutka on päästellyt pitkät pätkät sammakkoa järven selällä. Nyt nähtiin tänään muutaman kerran kunnon kiilaustilanne, kun mummokoira oli sitä mieltä, että bordercollie ja dobermanni ei mahdu samaan järveen. Kuva kertokoon loput. ROKROK, sanon minä. 

Mutta mikäs sieltä tuleekaan! :) Luojalle vaan kiitos kun loi minulle näin hienot ja isot korvat! Ei ui kilpasiskot päälle kun näkee, että Ritni on toisella kaistalla tulossa vastaan! Tästä tyylinäytteestä voisi myös päätellä, että hukkumistilastot tulevat kasvamaan taas yhdellä, mikäli tämä paimenkoira jatkaa uintiharrastustaan. Pyydän myös huomioimaan erikoistataidon pitää viiksikarvat pinnan päällä. :)

Niin ja miksi saukko on pahojen sukua? Siinäpä vasta arvoitus! ;)