Taisin viime vuonna kirjoittaa vuoden tapahtumia aina kuukausittain ylös, ja ajattelin tehdä samoin tänäkin vuonna. Paljon tapahtui, osa olisi saanut jäädä tapahtumatta. Oli iloja, oli suruja. Osa tähdistä sammui, osa syttyi vasta loistamaan. Mennyttä ei saa takaisin, mutta sitä voi ajatuksissa elää uudestaan..

Tammikuussa 2011 kisattiin Ritnin ensimmäinen virallinen agilitystartti. Muistan radat edelleen ulkoa, samoin virheet ja onnistumiset. Muistan pohtineeni pitkään aloittamisen ajankohdan oikeellisuutta, mutta Eckerön matka vei mennessään. Näin jälkikäteen ajatellen, meidän aika ei todellakaan olisi ollut vielä tuolloin. 

Helmikuussa käytiin Piiralla  jälleen ja saatiin suositus uudesta uintiharrastuksesta. Käytiin Hyvinkäällä uimassa joitain kertoja ja Ritni tykkäsi. Pakkanen puri ulkona ja Mutkan ulkoilutus vaati monta kerrosta vaatetta. 

Maaliskuussa napsahti Turusta ensimmäinen nollavoitto hyppyradalta. Tuntui kivalle. Kisattiin tämän jälkeen vielä muutamia kisoja, joiden jälkeen jäätiin pitkälle treenitauolle. Palattiin loppusyksystä vasta uudelleen kisakentille. 

Huhtikuussa oltiin Levillä ja käytiin samalla reissulla myös Pallaksella ja Ruotsissa. Ainoastaan Ritni oli matkassa mukana. Piti käydä bongaamassa tunturisopuleita hienossa kevätsäässä tunturissa, mutta Mika tyypilliseen tapaansa mulkkasi johonkin sulaan ja suunniteltu reissu jäi lyhyeksi. Treenattiin ahkerasti koko kevät tokoa, mutta erityisesti mieleen jäi tunturitokot Levin huipulla päivittäin. Ilmat oli hienot ja lämpimät. 

Toukokuussa kisattiin ensimmäinen voittajan tokokoe tuloksella 267p paikkamakuun nollauksesta huolimatta. Saatiin kilpailuoikeus EVL:ään. Tästä kisasta jäi erityisen hyvä mieli. Enempää en olisi voinut tuolta koiralta edes pyytää. <3 Meidän paras kisa ikinä fiiliksen ja kaiken muunkin osalta. Ritni oli timanttinen ja yhteistyö oli parasta. Paimennettiin myös ahkerasti ja aloin pääsemään samalle aaltopituudelle tuon rämäpään kanssa. Mutkan päivien ilo tuli sadettimesta nurmikolla. Mummo oli täysissä voimissaan vielä tuolloin. 

Kesäkuussa vietettiin viikko lomaa. Käytiin hikoilemassa tokon SM-kisoissa, josta jälkipolville ei jäänyt kerrottavaa. Vietettiin juhannus mökillä uiden, saunoen ja tokoillen täydellisellä nurtsilla isolla jalkapallokentällä. Mutka sai ensimmäisen rytmihäiriön ja sitä surtiin porukalla. Vanhuus(ko) kolkutteli ovella? 

Heinäkuussa rakennettiin uutta terassia ja paimennettiin paljon. Piti tehdä päätöksiä ensimmäisten paimennuskisojen osalta, sillä ilmoittautumiset oli ovella. Päätettiin siirtää loppusyksyyn ja pysyä päätöksessä. Ritni pääsi ensimmäisiin oikeisiin töihiin paimennuskisoihin. Tolppakoiran hommat oli muutamaankin kertaan meidän ohjelmistossa kesän aikana. Kilometrejä taittui auton mittariin tuhoton määrä ja ostettiin mulle uusi pikkuauto. :)

Elokuussa vietettiin vielä neljä viikkoa lomaa. Taisin päivitysten perusteella ainoastaan paimentaa, vähän tehdä agilityä ja vielä vähemmän tokoa. Hypättiin paimennuksen osalta aimo harppaus eteenpäin ja saatiin kisakaaret sujumaan. Koin valaistumisen koko lajin suhteen ja tuntui, että koko kesä loppuu lyhyeen. Mikalla oli heinäkuun lopussa synttärit ja käytiin sen kunniaksi lentämässä Ollin kyydissä Helsingin yllä pienlentokoneella. Olipa mahtava kokemus! Kiitos Kati ja Olli! 

Syyskuussa harjoiteltiin paimennuksessa jakoja ja kahden lauman hallintaa. Käytiin agilityn epiksissä testaamassa taitoja tauon takia. Tehtiin pyörälenkkejä meiltä hiihtomajalle ja Mutka oli loistavassa kunnossa! 

Lokakuussa syntyi Tatu. Rakkaan siskon suukkosuu poika. Meidän kaikkien silmäterä. Se ainokainen. Ritni korkkasi Kirkkonummella taas agilitykisat pitkän tauon jälkeen ja nappasi voittonollan ja toiselta radalta vitosen. Olin ylpeä itsestäni ja meistä. Tuntui siltä, että tästä voi sittenkin vielä tulla jotain. 

Marraskuu. Surullisin ja synkin kuukausi ikinä. Mutka nukkui pois ja tuntui, että kaikki muutkin vaikeudet ja menetykset varjosti meidän eloa. Ei pelkästään näiden nelijalkaisten osalta, vaan muutenkin. Ritni väläytteli taitojaan ja teki keväästä saakka jatkuneen tauon jälkeen toisessakin kisassa nollan ja nousi kakkosiin. 

Joulukuussa vietettiin entistä enemmän aikaa kolmestaan. Ritnin ja Mikan välinen suhde muuttui isosti Mutkan poismenon jälkeen. Niistä tuli paljon läheisempiä. Ritnistä tuli meidän ainoa silmäterä ja sen käyttäytyminen oli myös sen mukaista. Syötiin pitkiä aamiaisia kolmistaan, jokainen omalla tuolillaan (!) ja Ritni oli mukana kaikkialla. Töissä, kaupassa, kylässä ja missä vaan. Treenattiin paljon tokoa ja käytiin paimentamassa sisähallissa. Ritnillä oli EVL:n liikkeet kasassa ja yritettiin löytää meille kisapaikkaa.

Vaikka paljon hienoja asioita on liittynyt tähänkin vuoteen, on päälimmäisenä mielessä valitettavasti ne surullisimmat tapahtumat ja asiat. Tiedän Mutkan eläneen hienon ja pitkän elämän, mutta mitkään viisaat sanat eivät vähennä sitä surua ja ikävää, jota edelleen tunnen. Eikä tarvitsekaan. 

Enkelikoirat.